Tulos on käynnistänyt keskustelun Applen mediasuosion syistä. Brian Chen, joka pitää blogia Wiredissä, löysi siihen 5 syytä:

1) Apple pitää lupauksensa. Apple tuo tuotteensa myyntiin saman tien kun Steve Jobs ne esittelee (paitsi ei päde ehkä Suomessa…).

2) Apple kertoo vahvoja tarinoita. Kun Apple julkaisee uuden tuotteen, yhtiö kertoo hyvin suunnitellun ja johdonmukaisen tarinan. Jobs on myös alan parhaita tarinan kertojia.

3) Apple suhtautuu muotoiluun vakavissaan. Applen muotoilu toimii markkinoinnin välineenä, koska media saa tyylikkäistä tuotteista tyylikkäitä kuvia juttuihinsa.

4) Applella on huolellisesti suunniteltu tuotteiden ekosysteemi. Kuluttajan on helppo ymmärtää Applen palvelujen, ohjelmistojen ja laitteiden ekosysteemiä. Toimittajien on helppo kirjoittaa Applesta lukijoilleen.

5) Lukijat vaativat Apple-uutisia. Wired-lehden hakupalvelun eniten haettu sana on iPhone ja Apple-jutut luetuimpia teknologiajuttuja. Niin yksinkertaista se on.

1. Työntekijöiden arvo syntyy epärutiininomaisissa prosesseissa (De-routinization of Work)

The core value that people add is not in the processes that can be automated, but in non-routine processes, uniquely human, analytical or interactive contributions that result in words such as discovery, innovation, teaming, leading, selling and learning. Non-routine skills are those we cannot automate. For example, we cannot automate the process of selling a life insurance policy to a skeptical buyer, but we can use automation tools to augment the selling process.

2. Parveilu korvaa tiimityön (Work swarms)

Swarming is a work style characterized by a flurry of collective activity by anyone and everyone conceivably available and able to add value. Gartner identifies two phenomena within the collective activity; Teaming (instead of solo performances) will be valued and rewarded more and occur more frequently and a new form of teaming, which Gartner calls swarming, to distinguish it from more historical teaming models, is emerging. Teams have historically consisted of people who have worked together before and who know each other reasonably well, often working in the same organization and for the same manager. Swarms form quickly, attacking a problem or opportunity and then quickly dissipating. Swarming is an agile response to an observed increase in ad hoc action requirements, as ad hoc activities continue to displace structured, bureaucratic situations.

3. Vaimeat linkit ovat tärkeitä (Weak Links)

In swarms, if individuals know each other at all, it may be just barely, via weak links. Weak links are the cues people can pick up from people who know the people they have to work with. They are indirect indicators and rely, in part, on the confidence others have in their knowledge of people. Navigating one’s own personal, professional and social networks helps people develop and exploit both strong and weak links and that, in turn, will be crucial to surviving and exploiting swarms for business benefit.

4. Yhteistyö epävirallisten ryhmien kanssa (Working With the Collective)

There are informal groups of people, outside the direct control of the organization, who can impact the success or failure of the organization. These informal groups are bound together by a common interest, a fad or a historical accident, as described by Gartner as “the collective.” Smart business executives discern how to live in a business ecosystem they cannot control; one they can only influence. The influence process requires understanding the collectives that potentially influence their organization, as well as the key people in those external groups. Gathering market intelligence via the collective is crucial. Equally important is figuring out how to use the collective to define segments, markets, products and various business strategies.

5. Prosessit syntyvät lennossa (Work Sketch-Ups)

Most non-routine processes will also be highly informal. It is very important that organizations try to capture the criteria used in making decisions but, at least for now, Gartner does not expect most non-routine processes to follow meaningful standard patterns. Over time, we believe that work patterns for more non-routine work will emerge, justifying a light-handed approach to collecting activity information, but it will take years before a real return on investment for this effort is visible. In the meantime, the process models for most non-routine processes will remain simple “sketch-ups,” created on the fly.

6. Spontaanisuus (Spontaneous Work)
This property is also implied in Gartner’s description of work swarms. Spontaneity implies more than reactive activity, for example, to the emergence of new patterns. It also contains proactive work such as seeking out new opportunities and creating new designs and models.

7. Minority Report -maailma (Simulation and Experimentation)
Active engagement with simulated environments (virtual environments), which are similar to technologies depicted in the film Minority Report, will come to replace drilling into cells in spreadsheets. This suggests the use of n-dimensional virtual representations of all different sorts of data. The contents of the simulated environment will be assembled by agent technologies that determine what materials go together based on watching people work with this content. People will interact with the data and actively manipulate various parameters reshaping the world they’re looking at.

8. Muutosherkkyys lisääntyy (Pattern sensitivity)
Gartner has published a major line of research on Pattern-Based Strategy. The business world is becoming more volatile, affording people working off of linear models based on past performance far less visibility into the future than ever before. Gartner expects to see a significant growth in the number of organizations that create groups specifically charged with detecting divergent emerging patterns, evaluating those patterns, developing various scenarios for how the disruption might play out and proposing to senior executives new ways of exploiting (or protecting the organization from) the changes to which they are now more sensitive.

9. Yliyhteisöllisyys (Hyperconnectedness)
Hyperconnectedness is a property of most organizations, existing within networks of networks, unable to completely control any of them. While key supply chain elements, for example, may be “under contract,” there is no guarantee it will perform properly, not even if the supply chain is in-house. Hyperconnectedness will lead to a push for more work to occur in both formal and informal relationships across enterprise boundaries, and that has implications for how people work and how IT supports or augments that work.

10. Oma paikka kaiken keskellä (My place)
The workplace is becoming more and more virtual, with meetings occurring across time zones and organizations and with participants who barely know each other, working on swarms attacking rapidly emerging problems. But the employee will still have a “place” where they work. Many will have neither a company-provided physical office nor a desk, and their work will increasingly happen 24 hours a day, seven days a week. In this work environment, the lines between personal, professional, social and family matters, along with organization subjects, will disappear. Individuals, of course, need to manage the complexity created by overlapping demands, whether from the new world of work or from external (non-work-related) phenomena. Those that cannot manage the underlying “expectation and interrupt overloads” will suffer performance deficits as these overloads force individuals to operate in an over-stimulated (information-overload) state.

Nuori lahjakas vastavalmistunut Pyry Solala oli lähettänyt 214 työhakemusta, mutta mitään ei tapahtunut ennen kuin hän kirjoitti asiasta Helsingin Sanomien yleisönosastolle. Kun Pyry sai tekstinsä läpi Hesarissa, alkoi tapahtua ja nyt on haastattelukin sovittuna. Toivottavasti lykästää!

Yleisönoasto on ylipäätään mielenkiintoinen kanava vaikuttamiselle. Se on luettu ja monissa medioissa arvostettukin paikka kertoa näkökulmistaan. Vähän aikaa sitten esimerkiksi Andreas Tallberg kirjoitti nuorisotyöttömyydestä Suomen Kuvalehdessä liittyen keväällä lanseerattuun Uralinko-hankkeeseen.  Ja huomenna ilmestyvässä lehdessä on vetoomus vanhemmuuden puolesta, kannattaa lukea!

Kuitenkin Pyry Solalan tapaus opettaa, että muutamat perusasiat on oltava kunnossa: on oltava kiinnostavaa ja vähän kärkevääkin sanottavaa, on pystyttävä ilmaisemaan itseään selkesti tekstin avulla ja mukaan kannattaa laittaa yhteystiedot. Koskaan ei tiedä, mitä kirjoitus saattaa poikia! Solala liitti kirjoitukseensa sähköpostiosoitteensa xxx@postiloota.net, joka täyttyi kannustuksista ja muutamista työtarjouksistakin.

Käyttöliittymän lisäksi on mielenkiintoista pohtia toimittajuuden tulevaisuutta. Miksi pitää tilata kokonaista mediaa, esimeriksi Helsingin Sanomia, kun haluaa kuitenkin seurata vain muutaman toimittajan tekeleitä tai vain kulttuuri/urheilu/politiikan/ulkomaansivuja? Tätäkin HS Next -blogissa sivutaan. Harmi vain, että lukuisiin kommentteihin ei ole kovin paljon blogin sisällä palattu ja viimeisin postauskin on huhtikuulta. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, että uudistuksia on tekeillä!

Uusi Musta -median toimittaja kertoi tässä taannoin edustavansa näkökulmamediaa. Hän mainitsi sen epävirallisesti yksityisessä keskustelussa, mutta termi jäi pyörimään päähäni. Kannattaisikohan median tulevaisuutta pohdittaessa miettiä enemmän näkökulmamedioiden nousua kuin käyttöliittymätekniikoiden tasoa. Se mitä kulutamme mediana muuttuu varmasti vähintään yhtä kovalla vauhdilla kuin se mistä sitä seuraamme.

Tulevien kvartaalien haasteisiin voi virittäytyä lukemalla Newsweekin mielenkiintoisen artikkelin – ei Suomen sijoituksesta maavertailussa – vaan Arianna Huffingtonista, naisesta uutisnettimedian valtaistuimella. Huffingtonpost.com houkuttelee 23,4 miljoonaa lukijaa joka kuukausi. Journalismi ja uutisten lukeminen ovat valtavassa myllerryksessä eikä tyyntä ole vielä näköpiirissä.

Juttuun pääset tästä.

Digitaalisessa muodossa luettavan tekstin kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, kuten niin usein on kerrottu. Mutta miten se eroaa vaikkapa Talouselämässä tai Hesarissa julkaistavasta tekstistä?
Testaa itseäsi tai kysy asiasta käyttämältäsi kirjoittajalta tai viestintäihmiseltä. Aika moni osaa vastata korkeintaan, että verkkoon kirjoitettava teksti on lyhyempi ja puhuttelutapa ehkä vähemmän muodollinen.

3 PERUSSÄÄNTÖÄ

PR:ää opettava Dr Thomas Klipstine on kirjoittanut aiheesta hyvän esityksen.
Hänen kolme perussääntöään ovat:
1) Vähennä tekstin määrää 50 prosentilla – digitaalisessa muodossa olevaa tekstiä luetaan hitaammin kuin paperille painettua
2) Vältä liian pitkiä kappaleita – kappaleen pituus ei saisi ylittää 50 sanaa
3) Käytä tekstissäsi hyperlinkkejä, otsikoita, korostuksia ja bullet pointeja

Klipstinen mukaan tärkein on sääntö numero 3. Siitä huolimatta:
• alle puolet käyttää OTSIKOITA ja VÄLITOSIKOITA tekstissään
• vain 17 % käyttää bullet pointeja
• vain 14 % lihavoi tai muuten nostaa asioita esiin tekstistään
• vain kolmannes verkossa julkaistavista teksteistä sisältää hyperlinkkejä.

Hän on tutkinut myös digitaalisia tiedotteita. Kun perinteisen peukalosäännön mukaan paperisen lehdistötiedotteen pituus ei saisi olla yli 500 sanaa (2 sivua), digitiedotteet olivat keskimäärin 568 sanan mittaisia. Lisäksi keskimääräinen kappale oli 55 sanan pituinen (nyt en viitsi laittaa tätä samaani kirjettä tähän malliksi, koska se oli tunnetun toimiston tuotantoa).

Lue myös Klipstinen 7 kohtaa sisältävä testi, jonka avulla voit analysoida omaa tekstiäsi.

Päinvastaiset tuulet puhaltavat puolestaan Iso-Britanniassa, missä uunituore lakiasetus uhkaa piraatteja sillä rankimmalla mahdollisella kohtalolla – nettiyhteyden katkaisemisella. Kysymysten netistä ja tekijänoikeuksista on toki totuttu lämmittävän keskusteluilmapiiriä ylikuumenemiseen asti. Yllättävämpi tekijänoikeuskysymys sen sijaan lienee se, miten toimia kun huomaa ruotsalaisen meijerin lainanneen naamaansa….