You are currently browsing the monthly archive for May 2009.

Joko olet perehtynyt uuteen mediajakoon? Ostettu media on kaikkea, minkä rahalla saa, omaan mediaan vaikutetaan itse ja ansaittua mediaa on näkyvyys oman toiminnan tuloksena esimerkiksi blogeissa, suositukset, artikkelit etc. Ansaittu media on siis mainetta ja ostettu media mainontaa.

Maineen osalta uusi jaottelu puolustaa paikkaansa. Ansaittu media on aktiivisempi toimintamuoto kuin pelkkä maine. Ansaittuun medianäkyvyyteen täytyy tehdä aidosti töitä, palvelun ja tuotteen tulee olla kunnossa, asiakaspalvelun loistaa ja tiedonkulun toimia. Maine ainakin suomenkielisenä sanana on jäänyt paljon passiivisemmalle tasolle.

Ansaitsemisessa on myös mukana palkkio-ajatus. Saat sen mitä ansaitset. Siksi ansaittu media voi siis kääntyä erittäin negatiiviseksi yrityksen kannalta. Toinen kysymys on sitten kuitenkin se, onko tällaisessa tapauksessa negatiivinen näkyvyys aina absoluuttisesti ansaittua vai esimerkiksi yhden ihmisen hyvin artikuloitu, kiinnostava mielipide, josta tulee totuus. Lienee kuitenkin yleisempää, että negatiivinen kokemus päätyy julkiseen ruodintaan huomattavasti herkemmin kuin positiivinen.

Asiaa sivuten hyvä artikkeli.

Be careful out there!

Advertisements

Has Traditional Media Become Russian Roulette For Your Brand?

Posted using ShareThis

Pitkään jatkunut pohdinta tämän päivän mediakentästä on vihdoin valmistunut ajatukseksi. Ifprblog pyrkii selvittämään käytännössä mitä PR 2.0 on ja voi olla.

Archives

Pages

May 2009
M T W T F S S
    Jun »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
Advertisements