You are currently browsing the monthly archive for June 2009.

Iran pyrkii pitämään muun maailman tietämättömänä sekavasta tilanteestaan ja
perinteiset tiedotusvälineet ovatkin vaienneet maassa vellovista
mielenosoituksista. Tilannetta voi kuitenkin seurata reaaliajassa
Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa, joita Iran ei ole kyennyt
vaientamaan.
Lue aiheesta kertova uutinen:

Iran pyrkii pitämään muun maailman tietämättömänä sekavasta tilanteestaan ja perinteiset tiedotusvälineet ovatkin vaienneet maassa vellovista mielenosoituksista. Tilannetta voi kuitenkin seurata reaaliajassa Twitterissä ja muissa sosiaalisissa medioissa, joita Iran ei ole kyennyt vaientamaan.

Lisää aiheesta.

Talouselämä-lehden suola on ehdottomasti Pelin henki -kolumni viimeisellä aukeamalla. Erityisen nautinnollinen kolumni on taas, kun päätoimittaja Pekka Seppänen on palannut sen kirjoittajaksi. Vaikka kolumni löytyy myös verkosta, sen lukeminen  printtilehdestä kruunaa viikonloppuun ryhtymisen. Pisteet Talentumille ja Talouselämälle, hyvistä asioista kannattaa pitää kiinni!

Viime perjantaina Seppänen hyökkäsi muroja vastaan, eikä suotta. On enemmän kuin piristävää, jos vakavahkon talousmedian päätoimittaja ottaa tiukkaan tarkasteluun arkisia ilmiöitä ja katsoo tarpeelliseksi valistaa terveellisen ruokavalion sisällöstä. Murot ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti melko merkittävä tuote, joten niiden julkiriepottelu on jossain määrin rohkeaa. Varsinkin tuossa määrin kuin Seppänen sen teki.

Ollaan muroista sitten mitä mieltä tahansa, hyviä neuvoja ei koskaan voi saada liian paljon. Siksi Seppäsen viimeinen kolumni ennen sapatille siirtymistään oli ikimuistoinen. Tässä vielä se luettavaksi!

The State of PR, Marketing, and Communications: You are the Future

Posted using ShareThis

Uusista suomalaisista mepeistä kaksi löytyy Twitteristä: Sirpa Pietikäinen ja Liisa Jaakonsaari. Pietikäinen on jo postannut kiitos-tweetin, mutta Jaakonsaaren sivulla ei päivityksiä näy. Edellisen kerran Jaakonsaari muistutti ennakkoäänestyksen alkamisesta 27.5., joten varsinainen aktiivipäivittäjä meppi ei vielä ole.

Mahtaakohan Sirpa jaksaa viestittää jatkossakin? Ehkäpä EU-päätöksenteko tulee lähemmäksi juuri tällä tavalla.

Rannalle jääneistä ainakin Risto E.J. ja Jyrki J. ovat jo purkaneet tuntojaan Twitterissä.

Tulevat vanhemmat, nyt äkkiä tiliä avaamaan, sillä kukaan ei ole liian nuori
esiintymään Twitterissä: Lance Armstrong ilmoitti poikansa syntymästä
tweettaamalla.

Lue Washington Postin uutinen tästä.

Tiedätkö mikä tällä hetkellä – Suomen aikaa noin kello 18 torstaina 4.6. – kiinnostaa ihmisiä?

Barack Obaman puheet Kairossa, Late Night Show’n uusi juontaja Conan O’Brien, Tiananmenin muistelu ja jostain syystä myös Kill Bill & Bangkok. Kun klikkaa alla näkyvästä kuvasta Bangkokia, selvää, että David Carradine, Kill Billin päähenkilö, on kuollut Bangkokissa.

Trendingtopics

Twitterin “Trending topics” on yksi kiinnostavimmista uusista medioista. Avainsanalistalta on löytynyt ensimmäisten joukossa niin N1H1 kuin Hudsonjokeen päättynyt lentokonekin.

Jos Twitter itsessään on media, myös sen sisällä on uskomaton määrä erilaisia joukkoviestintävälineitä. YLE, CNN perinteisimmästä päästä ym, mutta myös Ashton Kutcher (@aplusk). Näyttelijä päihittää näyttävästi esimerkiksi kotimaiset lehdet levikillään: 2023457 seuraajaa. Kyllä, yli 2 miljoonaa!

Tuoreen selvityksen mukaan yhdysvaltalaiset viettävät aikaa sosiaalisissa verkkopalveluissa yli 80 % enemmän kuin vuosi sitten. Facebook oli alkuvuoden suosituin yhteisöpalvelu maailmalla. Toiseksi suosituin oli MySpace. Aikaa vietettiin paljon myös Bloggerissa, Taggedissa ja Twitterissä.

Facebookin suomalaisetkin tuntevat, mutta milloin esimerkiksi Twitter lyö itsensä läpi meillä?

Lue uutinen.

ps: follow

Archives

Pages

June 2009
M T W T F S S
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930