Talouselämä-lehden suola on ehdottomasti Pelin henki -kolumni viimeisellä aukeamalla. Erityisen nautinnollinen kolumni on taas, kun päätoimittaja Pekka Seppänen on palannut sen kirjoittajaksi. Vaikka kolumni löytyy myös verkosta, sen lukeminen  printtilehdestä kruunaa viikonloppuun ryhtymisen. Pisteet Talentumille ja Talouselämälle, hyvistä asioista kannattaa pitää kiinni!

Viime perjantaina Seppänen hyökkäsi muroja vastaan, eikä suotta. On enemmän kuin piristävää, jos vakavahkon talousmedian päätoimittaja ottaa tiukkaan tarkasteluun arkisia ilmiöitä ja katsoo tarpeelliseksi valistaa terveellisen ruokavalion sisällöstä. Murot ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti melko merkittävä tuote, joten niiden julkiriepottelu on jossain määrin rohkeaa. Varsinkin tuossa määrin kuin Seppänen sen teki.

Ollaan muroista sitten mitä mieltä tahansa, hyviä neuvoja ei koskaan voi saada liian paljon. Siksi Seppäsen viimeinen kolumni ennen sapatille siirtymistään oli ikimuistoinen. Tässä vielä se luettavaksi!